Mitä on Westend XFi?
Westendin ensimmäistä tuotetta kehittäessämme tehtävämme tuntui aluksi lähes mahdottomalta: kehittää pienikokoinen laite, jonka äänen laatu ylittää kaikki markkinoilla olevien vastaavankokoisten laitteiden äänenlaadun. Tavoitteena oli oikeastaan saada aikaan tuote, jonka ääni olisi samalla tasolla markkinoiden parhaimpien isompien kaiuttimien kanssa.
Saavuttaaksemme tavoitteemme jouduimme kääntämään kaikki kivet. Etsimme maailmalta kaikkein parhaimmat keksinnöt ja osaajat ja kokosimme näistä osista ja teknologioista tuotteen tietoisena siitä, ettei ainakaan paremmista osista tuotetta voi tehdä. Sen jälkeen jatkoimme äänen tuotekehittelyä ja yhdistelimme eri tekniikoita luovalla tavalla. Niinkuin keksinnöissä aina, todellinen läpilyönti tapahtui vahingossa. Vasta paljon myöhemmin ymmärsimme mitä olimme tehneet. Äänen laatu ylitti kaikki toiveemme.
Hessun tytär totesi, että kyseessä ei ole HiFi vaan Extreme Fidelity. Äänen toisto, joka on laadultaan, yksityiskohdiltaan aivan äärimmäinen. Näin syntyi WestendXFi Unbelievable.
Myöhemmin kehitimme uusia tuotteita aivan samoin periaattein: Etsimme parhaat materiaalit, parhaat teknologiat, parhaat ohjelmistot, jne. Teimme tuotteen prototyypin ja jatkoimme tuotekehittelyä siitä eteenpäin luovalla tavalla. Seuraava tuotteemme oli WestendXFi Concertmaster-kuulokkeet. Näistä Tekniikan Maailma totesi, että ne olivat ”kuulokkeet, jotka tulisi ottaa mukaan autiolle saarelle”.
XFi-tuotteiden peruslähtökohtana on best of the best. Äärimmäinen pienikokoinen äänituote. Westendin luovan tuotekehittelyn salaisuuksia emme kenellekään paljasta. Sen verran voimme kuitenkin asiaa raottaa, että meitä on lukuisia kertoja kehoitettu patentoimaan ratkaisumme. Siihen emme ole kuitenkaan menneet, sillä samalla tulisimme kertoneeksi mitä asioita olemme keksineet äänen parantamiseksi.
Tekemämme innovaatiot ovat sen verran radikaaleja ja luovia, että yhtään XFi-tuotettamme ei ole toistaiseksi pystytty kopioimaan. Meille Westendissä on tietoa kertynyt eri ratkaisuista niin paljon, että meillä on lähes runsauden pulaa siitä, mihin tekniikoitamme seuraavaksi sovellamme. Lähes kaikkein mielenkiintoisin kehityskohteemme tällä hetkellä on digitaaliseen signaalinkäsittelyyn liittyvät tekniikat, jotka vievät äänentoiston aivan uudelle tasolle. Jokainen uusi WestendXFi-tuote on hintansa arvoinen huolimatta siitä, että hinta ei koskaan ole halpa.